Maivian Pidot – Längelmäki
Keittolounaat kesällä 2024
Keittolounaat arkipäivisin 24.6.-2.8. klo 12-15
Lounas sisältää päivän keiton, leivät ja levitteet, lisukkeet ja
juomat. Viikon menyy maanantaisin Maivian Facebook-sivulla.
Lounaan hinta 8 euroa, 5 – 12 -vuotiailta 6 euroa,
TAI 10 euroa jälkiruoan ja kahvin kanssa.
Maivian pidot tarjoaa juhlatilaa noin 150 vieraalle. Tunnelmallisissa kammareissa voi tilauksesta juhlia pienemmälläkin joukolla, vaikkapa kymmenen juhlijan voimin. Aarin kokoinen pirtti ja kookas sali yhdessä pikkukammareiden kanssa muodostavat tilan, joka muuntuu moneksi – konserttitilaksi, kokous- tai koulutustilaksi tai näyttelytilaksi. Vieraiden käytössä on mm. kunnostettu Rosengranz-piano, sekä videotykki.
Moderni ja tehokas suurtalouskeittiö mahdollistaa mm. ruokakurssien järjestämisen.
Perinnetalo Maivia toimii ympäri vuoden tehokkaan hakelämmityksen ansiosta.
Maivian pidot on hyvien liikenneyhteyksien päässä, valtatie yhdeksästä on vain neljä kilometriä kestopäällystetietä pihaan.
Maivian pitojen juhlapöydän antimet suunnitellaan aina asiakkaiden toiveiden ja tilaisuuden luonteen mukaan. Esimerkiksi erilaiset ruoka-allergiat otetaan huomioon. Laadimme mielellämme myös esimerkkimenyitä, joiden pohjalta asiakkaiden on helppo suunnitella tarjottavia. Suunnittelun pohjaksi voi ottaa vaikkapa jonkin seuraavista herkkumenyistä:
- Maivian pitojen juhlapöytä
- Hämäläinen pitopöytä
- Kasvispöytä
- Tosimiesten menyy
- Kahvikekkerit